TERVETULOA ILOA LIIKKUMISEEN -LIIKUNTALEIRILLE!

Viime kesänä positiivisen palautevyöryn saaneet Iloa liikkumiseen -liikuntaleirit ovat jälleen täällä! Ilon ja riemun kiljahduksia ei säästellä tänäkään vuonna, kun jokainen osallistuja pääsee taatusti kokemaan onnistumisen kokemuksia uusien ja tuttujen pelien sekä leikkien merkeissä. Ryhmässä on voimaa, joten liikunnan riemun lisäksi tavoitteenamme on, että jokainen osallistuja tulee nähdyksi ja kuulluksi sekä kokemaan yhteisöllisyyden tunteita.  Tiimityön saumattomuutta testataankin viimeistään leiriviikon huipentavissa pienimuotoisissa olympialaisissa. Leirit järjestetään tänä vuonna Inkeroisissa, Myllykoskella, Sippolassa ja Jaalassa, joten nyt Sinä 6-14-vuotias lapsi tai nuori, nykäisehän vanhempaasi hihasta, jotta pääset kesän ikimuistoisimmalle liikuntaleirille! 

PAIKKA

Inkeroisten urheilukenttä 5.-9.6.2023 (Ilmoittautuminen on päättynyt)

Saviniemen 2-nurmi 12.-16.6.2023 (Ilmoittautuminen on päättynyt)

Sippolan urheilukenttä 10.-14.7.2023 (Ilmoittautuminen päättyy 26.6.2023)

Jaalan Liikasenmäen nurmialue ja Jaalan koulun piha-alue 31.7.-4.8.2023 (Ilmoittautuminen päättyy 17.7.2023)

AIKA

9-14-vuotiaat (2014-2009 syntyneet) klo 9.00-12.30

6-8-vuotiaat (2017-2015 syntyneet) klo 13.00-14.30

HINNAT

9-14-vuotiaat 60€ (Jäsenet 50€)

6-8-vuotiaat 40€ (Jäsenet 30€)

Sisaralennus -10€/leirin hinta/sisarus

Huom. 9-14-vuotiaiden leiripäivään sisältyy lyhyt evästauko. Eväät ovat omakustanteiset.

LEIRIMAKSU

Leirimaksu suoritetaan viimeistään 1 viikko ennen leirin alkua. Ohjeet maksuun tulevat sähköpostilla. Peruutukset tulee tehdä 2 viikkoa ennen leirin alkua (myöhemmin lääkärintodistuksella) muutoin leirihinnasta laskutetaan 50 %.  

VAKUUTUS

Leirihintaan sisältyy osallistujan tapaturmavakuutus LähiTapiolalta. Vakuutus on voimassa seuran varsinaisella leiriajalla sekä siihen välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla.

ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT

Liikuntaleiri toteutuminen vaatii vähintään 10 osallistujaa sekä 6-8-vuotiaiden että 9-14-vuotiaiden ryhmissä. Liikuntaleirin maksimikoko on 6-8-vuotiaiden ryhmässä 30 osallistujaa, kun taas 9-14-vuotiaiden ryhmässä 40 osallistujaa. 

Ilmoittautuminen alla olevan lomakkeen kautta. Lisätiedot sähköpostitse liikuntaseuramilo@gmail.com tai puhelimitse +358 40 5801544 (Leevi Perkiö).

Huomio! Lomakkeen lähetyksen jälkeen selain ilmoittaa tietojen onnistuneesta lähetyksestä. Sähköpostiin ei tule erillistä vahvistusviestiä.