MILO ry

MILO on keväällä 2022 rekisteröity liikuntaseura, jonka tarkoitus on järjestää monipuolista liikunnan harrastetoimintaa Kouvolan alueella. Seuran tavoite on saada etenkin lapset ja nuoret, miksei aikuisetkin ymmärtämään, että liikunta on hauskaa ja opettavaista. Haluamme innostaa jokaista liikkujaa löytämään itselleen parhaimman liikkumismuodon.


AJANKOHTAISTA:


Ilmoittautuminen kesän liikuntaleireille on vauhdissa!


Iloa liikkumiseen päiväleirit Inkeroisissa, Myllykoskella, Sippolassa ja Jaalassa

MILO:n liikuntaleirit pyörähtävät jälleen käyntiin tulevana kesänä 2023. Jokainen 6-14-vuotias lapsi ja nuori on lämpimästi tervetullut nauttimaan liikunnan riemusta ja yhteisöllisestä meiningistä neljänä eri ajankohtana. Leirit järjestetään Inkeroisissa, Myllykoskella, Sippolassa ja Jaalassa. Tarkemman informaation ja ilmoittautumislomakkeen löydät alla olevasta linkistä. Ole nopea, sillä paikkoja on rajoitetusti! 

Iloa liikkumiseen -yöleiri Anjalan Nuorisokeskuksella

Tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa ikinä Iloa liikkumiseen -yöleiri yhteistyössä Anjalan Nuorisokeskuksen kanssa. Leiri on suunnattu 2014-2009 vuonna syntyneille lapsille. Leirillä pääsemme nauttimaan Ankkapurhan upeista puitteista sekä aktiviteeteistä. Luomme leirikokonaisuuden, jossa kaikki otetaan huomioon ja jokainen saa loistaa omana itsenään. Leirillä pääsemme liikkumaan monipuolisten leikkien ja pelien parissa. Luvassa on muun muassa palloilua, labyrintti, jousiammuntaa, luonnossa liikkumista, frisbeegolfia sekä tiimityöskentelyä. Tärkeimpänä on kuitenkin yhdessä tekeminen ja oleminen, jolle on tarjolla rutkasti aikaa viikonlopun aikana. Yöleirin ohjaajina toimivat Oona Sydänmaa ja Leevi Perkiö.