Hae meille töihin Tampereelle!
Liikuntaseura MILO hakee lastenliikunnan tuntiohjaajia viikoittaisille liikuntakerhotunneille Tampereelle.
Liikuntaseura MILO on Tampereella mukana Lupa liikkua ja harrastaa –hankkeessa järjestämässä monipuolista liikuntakerhotoimintaa erityis –ja perusopetuksen oppilaille.
Kerhot pyörivät syyskaudella 5.9-8.12.2023 ja kevät kaudella 8.1.-17.5.2024. Tunnit sijoittuvat viikoittain maanantaille klo 14-15, tiistaille klo 14-16 ja keskiviikolle klo 14-16. Ryhmät ovat suunnattu erityisopetuksen oppilaille yhtä ryhmää lukuun ottamatta.
Työhön kuuluu kerhojen ohjaaminen sekä valmisteluun ja siivoukseen liittyvät tehtävät toisen ohjaajan sekä koulun henkilökunnan kanssa. Organisaatio vastaa tuntien suunnittelusta sekä yhteydenpidosta koulujen välillä.
Ohjaajilta vaaditaan innostavaa asennetta, kiinnostusta lasten liikunnan kehittämistä kohtaan sekä jonkinlaista kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Aiempi kokemus erityislasten parissa katsotaan hyödyksi. Ohjaaja tulee sitoutua ryhmän vetämiseen pääsääntöisesti puoleksi vuodeksi kerrallaan. On myös mahdollisuus joustavampaan työskentelyyn, esim. sijaisuuksien parissa. Tarkemmat lisätiedot ja vapaamuotoiset työhakemukset osoitteeseen liikuntaseuramilo@gmail.com. Lisätietoa saa numerosta 040-1534327, Oona Sydänmaa.
Paikka täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.