Kesäleirit 2022 on saatu päätökseen
Kesän viimeinen leiriviikko päättyi perjantaina Jaalassa. Saimme viettää hauskan viikon hienoissa puitteissa. Jokaisella leirillä on pyritty vastaamaan lasten toiveisiin ja leiriohjelma on muokkautunut niiden mukaisesti. Jaalassa erityisesti mieleen jäivät frisbeegolf Liikasenmäen radalla sekä Pallo Paikalla -leikki koulun alueella.
Kesällä saimmekin nähdä kevään uurastamisen tuloksen, kun ensimmäiset leirit täyttyivät vauhdilla. Emme olleet kuvitelleet, että joutuisimme rajaamaan ryhmäkokoa suuren suosion vuoksi. Kesän leirit sujuivat mainosti ja niistä saatu positiivinen palaute kertoo, että olemme tehneet asioita oikein. Kaiken kaikkiaan liikutimme kesän aikana noin 200 lasta. Satojen tuntien aikana saimme mielestämme koottua yksinkertaisen mutta toimivan kokonaisuuden. Selkeästi meidän tuottamalle matalan kynnyksen liikunnalle on paikka Kouvolassa. Kesän mahtavuudesta huolimatta on ollut myös päiviä, jolloin oma jaksaminen on ollut koetuksella. Lämpimät kelit ja itsestään kaiken antaminen on ollut kuormittavaa ja siinä sivussa on täytynyt hoitaa kirjanpidolliset asiat, jotka eivät ole kummankaan erikoisalaa. Kaikesta on tosin otettu oppia ja tulevaisuudessa pystymme kehittämään toimintaamme vielä uudelle tasolle.
Olemme saaneet paljon kyselyitä jatkosta ja tässä vaiheessa joudumme kertomaan, että suuntaamme ensi vuodeksi kohti Tamperetta opintojen takia. Voimme kuitenkin paljastaa, että ajatuksia on ensi vuoden osalta ja toimintaa tulee olemaan myös Kouvolassa. Lisäksi otamme mielellämme palautetta ja ehdotuksia vastaan, miten ja minkälaista toimintaa meiltä toivotaan. Olkaa rohkeasti yhteydessä, jos tulee minkäänlaisia ajatuksia mieleen.
Suuret kiitokset kaikille osallistujille sekä tukijoille! Erityiskiitokset Nallewearin Tero Puhakalle, joka on paiskinut hommia meidän eteemme omista kiireistään huolimatta. Ilman kaikkea tätä tukea emme olisi pystyneet luomaan vastaavanlaista toimintaa. Tsemppiä kaikille tulevaan syksyyn ja muistakaa säilyttää ilo liikkumisessa!